10 vuotta syväsukellusta
Olen tehnyt yrittäjänä töitä kauneuden ja hyvinvoinnin parissa yli 20 vuoden ajan, ensimmäisen lehdessä julkaistun muoti- ja kauneusjutun tuotin syksyllä 1997. Tuosta lähti päämäärätietoinen etenemiseni kohti menestystä ja mainetta. 15 vuotta painoin tukka putkella muoti- ja mainosmaailmassa meikkaaja-kampaajana sekä tapahtuma- ja sisällöntuottajana. Julkaisin meikkikirjan, suunnittelin oman sivellinkokoelman, olin mukana TV-tuotannoissa ja poseerasin lehtijutuissa. Kerrytin menestystä, mainetta ja mammonaa. Pääsin näkemään, kokemaan ja tekemään kaiken sen, mistä olin urani alkumetreiltä asti haaveillut.
10 vuotta sitten käynnistyi vaihe, joka alkoi yllättävällä tavalla johdatella niin uraani kuin henkilökohtaisia valintojani. Kaikki oli elämässäni hyvin, mutta olin silti jatkuvasti ahdistunut ja voin fyysisesti todella huonosti. Aloin tarkastella omia toimintamallejani ja elämänarvojani kriittisesti. Tajusin kohtelevani itseäni ja myös toisia kohtuuttoman vaativasti ja ankarasti.
Tunnistin epäterveen ja vahvasti egovetoisen omavoimaisuuteni.
Tammikuussa 2013, lopen uupuneena ja eksyneenä, päätin pitää pienen hengähdystauon. Vetäydyin kuukauden ajaksi omaan tilaani, sillä halusin kohdata sisältäni kantautuvan kummallisen kuminan, joka ei enää jättänyt rauhaan. Irrottauduin ensimmäistä kertaa työurani aikana yrittäjän arjestani, laitoin sähköpostiini “Lomalla!”-automaattivastauksen ja aloitin syväsukelluksen itseeni. Tein itseni kanssa sopimuksen. Lupasin kuunnella sisäistä kuminaani, omaa ääntäni. Halusin opetella kohtelemaan itseäni kunnioittavasti ja arvostaen. Aluksi se tuntui lähes mahdottomalta, mutta päivittäin muistutin itseäni siitä, että itsen kohtaaminen ja kuunteleminen on tärkein askel kohti omaa paremminvointiani.
Kuukauden jälkeen palasin takaisin töiden ja projektien pariin. Vaikka elämääni olikin tullut uusia työkaluja, kundaliinijooga, äänimaljat ja hengitystyöskentely, istuivat vanhat tavat ja toimintamallit kuitenkin tiukassa. Olin voimaantunut irtiotosta ja koin olevani “valmis”. Omavoimaisuuteni nosti jälleen päätään ja laittoi entistä suuremman vaihteen silmään. Seuraavat puolitoista vuotta porskutin urallani eteen- ja ylöspäin kovempaa kuin koskaan. Julkaisin toisen kirjan, annoin haastatteluja, poseerasin lehtien sivuilla, koulutin ja kiersin puhumassa ja esiintymässä ympäri Suomea. Mitä vimmaisemmin sukkuloin ja suhasin, sitä vähemmän huolehdin itsestäni. Kuulin sisältäni kumpuavan kuminan, mutta vaimensin sen tutuilla tavoilla, syömällä, juomalla, shoppailemalla…
Keväällä 2014 voin psyykkisesti ja fyysisesti huonommin kuin koskaan elämäni aikana. En todellakaan kuunnellut itseäni, saatika kunnioittanut tai kohdellut itseäni lempeydellä!
Suoraan sanottuna kohtelin itseäni kaltoin.
Tuttu sisäinen kumina ei jättänyt enää rauhaan, vaan se oli muuttunut korvia huumaavaksi huudoksi, jota en kyennyt enää vaientamaan millään keinolla. Tuolloin lopulta ymmärsin, etten voi enää elää niinkuin olin siihen asti elänyt. Pidin jälleen mietintätauon, tällä kertaa parin kuukauden mittaisen kesäloman.
Kuuntelin itseäni joka päivä ja samalla kirjasin ajatuksiani blogiini. Tärkein työstö tapahtui mieleni sisällä, mutta merkit muutoksesta alkoivat näkyä myös kehossani. Voimistuin ja vahvistuin. Tein hurjasti töitä luodakseni vahvan perustan uusille ajatusmalleille, toimintatavoille ja myös fyysiselle olemukselleni. Prosessini eteni pikkuhiljaa, kuljettaen lopulta kauan kutsuneeseen pysyvään elämänmuutokseen.
Kesti kuitenkin vielä kauan uskaltautua myös urallani sisäisen kuminan kannateltavaksi. Ensiaskel tapahtui kuutisen vuotta sitten, vuonna 2017, kun päätin keskittyä tekemisessäni kauneuden ja muodin sijasta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kundaliinijooga, ääni- ja hengitystyöskentely, aromaterapia, lempeä liike ja läsnäolo sekä vuorovaikutus luonnon kanssa sulautuivat osaksi ammattiani. Seuraavat vuodet jatkoin omaa työstöäni ja hahmottelin uusia reittejä urallani. Vaikka olinkin kolmen vuoden aikana muuttanut elämäni suunnan ja saanut itsessäni paljon hyvää aikaan, vanhat epäterveet ajatus- ja toimintamallit kulkivat salakavalasti matkassa mukana. Tunnistin olevani oikealla polulla, mutten silti pystynyt saamaan kunnon otetta elämästäni. Vielä oli jotain tärkeää kuulematta ja ymmärtämättä.
Sitten tuli vuosi 2020. Se oli tietenkin koko maailmalle mullistava, mutta itselleni myös henkilökohtaisella tasolla perustavanlaatuisesti käänteentekevä. Muutin stadin sykkeestä Vihtiin ja tulin äidiksi. Uuteen elämäntyyliin ja -rytmiin tottuminen poikkeustilan keskellä oli hetkittäin todella raskasta ja haastavaa. Parin viime vuoden ajan olen haparoinut uutena äitinä, maaseutulaisena ja hyvinvointiyrittäjänä. Yksinäisyyden ja erillisyyden tunne on tuntunut kovempaa kuin koskaan, mikä on aktivoinut jälleen kerran kaikki käsittelemättömät kipukohtani ja työstämättömät, epäterveet ajatus- ja toimintamallit.
Vuosi sitten, tammikuussa 2022 totesin, että on aika kuunnella kuminaa jälleen kerran. Sukelsin syvemmälle kuin koskaan aiemmin, tällä kertaa koko vuoden ajan. Kohtasin itseäni sellaisella tasolla, johon en ole koskaan aiemmin pystynyt, tai päässyt käsiksi. Viime vuoden työstöni oli tuskaisaa, mutta palkitsevaa. En enää opetellut uutta itsessäni, vaan annoin vanhoille tutuille tuntemuksille tilaa ja aikaa paljastaa itsestään lisää. Samaan aikaan syvensin omaa ammatillista osaamistani ja tietotaitoani opiskelemalla stressinhallinnan tekniikoita. Vaikka käymäni palautumisvalmentajan koulutus olikin puhtaasti ammatillinen, se antoi todella tarpeellisia, konkreettisia työkaluja myös oman työstöni tueksi.
Yli 10 vuotta kestäneen syväsukeltelun harjoittajana voin todeta suurimman oivallukseni olevan tämä:
En ole ehjä tai rikki, valmis tai keskeneräinen, hyvä enkä huono – olen kokonainen.
Syväsukeltelu siis jatkuu edelleen ja aina vaan, kai tätä voisi kutsua elämäntavaksi! Olen ymmärtänyt, että jälleenrakennun ja uudelleenmuovaudun kierros kierrokselta. Tärkein ankkurini on lempeä itseni kuunteleminen – se sama sopimus, jonka tein tämän matkani ensimetreillä 10 vuotta sitten.